Hauska tutustua!

Olen Ottilia, ruokaan jo lapsena hurahtanut haaveilija, jonka pää on sopivasti pilvissä ja kädet syvällä savessa. Keittiössä ja kattausten parissa olen häärinyt pienestä tytöstä asti, jo kauan ennen kuin edes osasin käyttää kameraa. Valokuvausharrastus muuttui ammatiksi, kun valmistuin valokuvataitelijaksi Turun Taideakatemiasta. Opintojeni aikana huomasin, että päivät kuluivat valokuvien parissa ja illat keittiössä reseptejä testaillen, ja niinpä oli selvää, mihin suuntaan halusin tekemistäni kehittää. Keskityin opintojeni aikana ruoka- ja asetelmakuvauksen opiskeluun ja opinnäytetyössäni käsittelinkin barokin asetelmamaalausten vaikutusta moderniin ruokavalokuvaan. Ruokakuvaus on mahdollistanut kahden suuren intohimon – ruoan ja valokuvauksen – yhdistämisen, ja voin ilokseni todeta löytäneeni ruokasisältöjen luomisesta unelma-ammattini.

Valokuvauksen ohella teen työkseni digitaalista markkinointia ja graafista suunnittelua, joten ymmärrän erilaisten julkaisualustojen tekniset vaatimukset ja hahmotan kuvat yhtenä osa-alueena yrityksen markkinoinnista. Olen markkinoinnin moniosaaja, jolle tärkeintä on kertoa sitouttavia tarinoita. Toivottavasti saan olla osa sinunkin tarinaasi!

Ota rohkeasti yhteyttä niin suunnitellaan sinun yrityksesi tarpeeseen sopiva sisältöpaketti!

Tarvitsetko ruokakuvia, reseptiikkaa, kuvia tuotteista tai tapahtumista, vai kenties ruoka-aiheista sisällöntuotantoa? Ota rohkeasti yhteyttä niin suunnitellaan yhdessä juuri sinulle sopiva sisltöpaketti! Minut saa kiinni ohesta löytyvällä lomakkeella tai sähköpostilla: ottiliaorenius@gmail.com. Voit myös lähettää minulle viestiä Instagramissa @ottiatavola -tililleni!

PALVELUT

• Reseptiikka
• Ruokastailaus
• Sisällöntuotanto
• Ruoka- & tuotekuvaus
• Videot
• Cinemagraafit
• Kuvien konseptointi & jälkikäsittely
• Tapahtumakuvaus

ASIAKKAITA

• Arla Oy
• VoiVeljet
• Kuusamon Juusto
• Thrive Magazine
• Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiö
• Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
• Unit Markt
• Mettä Nordic
• Mum’s
• Puro Concept
• Tammiston Kuulas
• Pizza Backen
• Neito